uudesta kotikaupungistani

Maailman saastuneimman meren rannalla
Helsinki värjöttelee huonoryhtisenä
käärittynä yhteen oranssilla kahden linjan eristysteipillä,
tummanvihreillä köynnöksillä ja sinisillä, surkeilla unilääkekapseleilla

Helsinki sanoo elämälle ehkä
ja jättää jalkansa ajelematta
hän juo keskiolutta tölkistä aamuisella kadulla
eikä keksi enää toiveita jokaiselle tippuneelle ripselle

Helsinki yrittää meikata pois silmäpussejaan Kalasatamassa
eivät hänen ystävänsä ymmärrä miksi hän valvoo
Hän on häkkieläin karvanlähtöaikaan
hyvästä perheestä mutta työtön ja krapulainen

Minä yritän puhua hänelle Bukowskista
Helsinki sanoo elämälle ehkä
Haluan miellyttää häntä ja sanon samoin
mutta minun ehkäni on jotain toisenlaista